Tasavallan presidentin tervehdys | Itämeripäivä
© John Nurmisen Säätiö
© John Nurmisen Säätiö

Ajankohtaista

Tasavallan presidentin tervehdys

John Nurmisen Säätiö käynnisti Itämeripäivän vuonna 2019 ja sittemmin tapahtuma on laajentunut ympäri Itämeren. Tänään säätiö kutsuu jokaisen meistä tutustumaan Itämeren rikkaaseen historiaan ja kulttuuriin. Tietoisuudelle ja toimille on tarvetta, sillä Itämeri on äärimmäisen haavoittuvainen.

Itämeren sinilevälautat ovat valitettavasti jokakesäinen uutisaihe. Tiheästi asutettu valuma-alue, meren mataluus sekä veden hidas vaihtuvuus ja kerrostuneisuus altistavat meren monille ongelmille.

Itämeren suojelun taival alkoi viitisenkymmentä vuotta sitten. Suomen aloitteesta ryhdyttiin järjestämään kongressia, jonka lopputuloksena syntyi myöhemmin suojelusopimus vuonna 1974. Suojelutyön onnistumisesta on osoittaa konkreettisia esimerkkejä vuosien varrelta. Päästöille on asetettu rajoitteita ja uusia puhdistamoita on avattu eri maissa. Työtä on kuitenkin vielä paljon jäljellä.

Kiitän John Nurmisen Säätiötä Itämeripäivän toteutuksesta. Nimikkopäivä alleviivaa meille kaikille suojelutyön tärkeyttä. Meidän tehtävä on jättää Itämeri puhtaampana lapsillemme ja lapsenlapsillemme.

Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti