Itämeripäivää juhlimassa lähes kaikki Itämeren rannikkovaltiot
Itämeripäivä yhdistää ja juhlistaa ainutlaatuista merta sadoin tapahtumin. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota Itämereen, sen suojelun tärkeyteen sekä Itämeren kulttuuriin ja identiteettiin.
Itämeren omaa juhlapäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina, tänä vuonna 31. elokuuta. Yhteiseen juhlapäivään osallistuu suuri joukko toimijoita eri Itämeren rannikkovaltioista. Itämeripäivänä muistutetaankin kansainvälisen
yhteistyön merkityksestä Itämeren tilan parantamiseksi.
”Itämeren tilaan voidaan vaikuttaa kansallisella päätöksenteolla, ja hallitusohjelmassa on kunnianhimoisia toimia Itämeren suojelemiseksi. Tarvitsemme silti myös kansainvälistä yhteistyötä ja diplomatiaa yhteisen meremme pelastamiseksi. Hienoa, että Itämeripäivä kokoaa Itämeren eri toimijat yhteen kansainvälisesti”, sanoo Suomen ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.
Yhteinen aamunavaus Helsingistä
Itämeripäivä käynnistyy Helsingin kaupungin tapahtumatorin englanninkielisellä aamunavauksella,
jota voi seurata paikan päällä tai suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalta klo 9-10:45. Tilaisuuden avaa Helsingin kaupungin pormestari Juhana Vartiainen. Sen jälkeen tervehdyksiä kuullaan muista Itämeren rantakaupungeista, Ahvenanmaalta sekä ajankohtainen katsaus meremme tilasta Itämeren suojelukomissio HELCOMilta.
”Itämeri on keskeinen osa Helsinkiä, helsinkiläistä kaupunkikulttuuria ja identiteettiä. Helsinki käynnisti yhdessä Turun kaupungin kanssa Itämerihaasteen yhteisen meremme suojelemiseksi vuonna 2007. Olemme edelleen sitoutuneet vähentämään Itämereen kohdistuvaa kuormitusta yhteistyössä muun muassa Turun ja Tallinnan kaupunkien kanssa. Meidän on hyödynnettävä kaikkia keinoja Itämeren tilan ja rantojen parantamiseksi”, sanoo Helsingin kaupungin pormestari Juhana Vartiainen.
Itämeripäivästä alkaa myös kaksiviikkoinen Save Our Sea -kampanja ympäri Itämeren yhdessä Itämeren rannikkokaupunkien sekä globaalin kansalaisjärjestö Let’s Do It Worldin kanssa. Kampanja-aikana järjestetään erilaisia tapa
htumia, kuten roskatalkoita ja seminaareja.
Itämeren juhlaa jo viisi vuotta
John Nurmisen Säätiön viisi vuotta sitten käynnistämän Itämeripäivän tarkoitus on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita erilaisilla foorumeilla ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi.
”Käynnistimme Itämeripäivän, sillä haluamme innostaa ihmisiä nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme koko Itämeren valuma-alueella. Samalla haluamme kiinnittää huomiota siihen, että Itämeri tarvitsee meistä jokaisen apua pysyäkseen elinvoimaisena. Siksi kannustamme sekä päättäjiä että kansalaisia yli valtioiden rajojen konkreettisiin tekoihin Itämeren hyväksi. Päivästä on kasvanut hieno kokonaisuus yhteistyössä eri maiden, kaupunkien ja toimijoiden kanssa”, iloitsee John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.
Keskustellaan, nautitaan ja pulahdetaan
Itämeripäivän tapahtumia järjestetään useilla paikkakunnilla. Helsingin kaupungintalon aamunavaukseen kutsutaan kaupunkilaiset myös aamukahville, ja siellä ohjelma jatkuu suomeksi klo 10. Tilaisuudessa julkistetaan kyselytutkimus Suomalaisten suhde Itämereen ja keskustellaan sen tuloksista asiantuntijoiden kesken Annamari Arrakoski-Engardtin johdolla. Lopuksi kuullaan ympäristöministeri Kai Mykkäsen haastattelu.
Päivän aikana John Nurmisen Säätiö järjestää yhdessä Helsingin kaupungin Savoy Teatterin ja Helsingin Sanomien kanssa paneelikeskusteluja liittyen Itämeren luontokatoon, kulttuuriin, ruokaan ja turvallisuuteen Espan lavalla. Pakkahuoneen laiturille Kauppatorin kupeeseen nousee Itämeri-toimijoiden teltat ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimusalus Aranda avaa ovensa yleisölle.
Kaikille avoimia tapahtumia järjestetään muun muassa Helsingissä, Turussa, Vaasassa, Oulussa, Kotkassa ja Loviisassa. Päivän aikana on mahdollisuus myös nauttia Itämerimenun antimista, tutustua merikulttuuriin sekä ottaa osaa joukkopulahdukseen kello 18.
Tapahtumien lisäksi Itämeripäivänä kannustetaan kaikkia juhlijoita Itämeri-tekoihin. Pulahdus-tempauksessa pulahdetaan uimaan tai kastaudutaan veteen kello kuusi eri puolilla Itämerta. Pulahduksella nostetaan esille vesistöjen arvoa sekä iloita yhdessä Itämeren ja vesistöjen suomista virkistysmahdollisuuksista.
Itämeripäivänä lautaselle kannattaa valita kasviksia ja Itämerestä kestävästi pyydettyä villikalaa, kuten erilaisia särkikaloja. Itämeri-menun voi loihtia omaan lounas- tai illallispöytään.
Jotta Itämeri pysyisi mielessä myös vuoden muina päivinä, kerätään sosiaalisessa mediassa arjen lupauksia Itämerelle. Oman lupauksen Itämeri-ystävällisestä arjen teosta voi julkaista tunnisteella #BalticSeaDay. Vinkkejä Itämeri-lupauksesta löytyy John Nurmisen Säätiön sivuilta.