Leffailta Mustikkamaalla
Tervetuloa viettämään Itämeripäivän iltaa ihanalle Mustikkamaan rannalle!
Illan aikana voit osallistua Itämeri-aiheisiin työpajoihin, kuten kalastaa, tehdä omaa luonnonkosmetiikkaa ja osallistua Itämeri-taidetyöpajaan, pulahtaa mereen sekä kuunnella mielenkiintoista paneelikeskustelua. Illan kruunaa Meren tuomat –dokumenttielokuvan ulkoilmanäytös, jota pääset katsomaan merellisessä ympäristössä pimenevästä elokuun illasta nauttien. Tapahtumassa herkutellaan nuorten pitämän pop-up-kahvilan suolaisilla ja makeilla antimilla. Kannamme myös kortemme kekoon Itämeren suojelussa keräämällä roskia rannalta rannansiivoustalkoissa. Tule siis mukaan sinua kiinnostaviin työpajoihin, osallistu vain elokuvahetkeen tai tule viihtymään koko illaksi!
Elokuvaa edeltää paneelikeskustelu Itämeren roskaongelmasta ja meriroskan uusiokäytöstä. Panelisteina ovat Meren tuomat -dokumentin ohjannut ja käsikirjoittanut Anna Antsalo, Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Helena Dahlbo, muoville vaihtoehtoista, luonnossa hajoavaa pakkausmateriaalia kehittävän Sulapacin toimitusjohtaja Suvi Haimi ja 3D-tulostusta kierrätysmuovista kehittävän Bloft Design Labin toimitusjohtaja Atte Linna.
Ota mukaasi oma viltti tai istuinalusta sekä lämmintä vaatetta, johon voit kääriytyä auringon laskiessa mailleen. Varaa mukaan käteistä tai lataa Mobile Pay kahvilaherkkuja varten.
Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.
Muutoksia ohjelmaan: Aiemmasta tiedosta poiketen sade- ja tuuliennusteen vuoksi paneelikeskustelu ja elokuvanäytös esitetään Mustikkamaan kesäteatterilla (Mustikkamaan kuja 1). Työpajat ovat käynnissä Mustikkamaan uimarannalla klo 17-19.30 ja paneelikeskustelu ja Meren tuomat –elokuva esitetään klo 20-22 Mustikkamaan kesäteatterilla.
Aikataulu:
klo 17-19.30: luonnonkosmetiikka-, kalastus ja taidetyöpajat sekä rannansiivoustalkoot Mustikkamaan uimarannalla
klo 20-21: paneelikeskustelu Itämeren roskaongelmasta ja meriroskan uusiokäytöstä Mustikkamaan kesäteatterilla
klo 21: Meren tuomat -elokuvan ulkoilmanäytös Mustikkamaan kesäteatterilla
klo 22: tapahtuma päättyy
Koronarajoitukset ja erityisjärjestelyt:
Tapahtuman koronaturvallisuudesta ja rajoituksista huolehditaan 12.8. asetetun Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen rajoitusten mukaisesti. Paneelikeskustelua ja elokuvaa seuraava yleisö jaetaan kahteen maksimissaan 50 hengen rajattuun sektoriin, jotka eivät kohtaa toistensa kanssa. Sektoreilla on käytettävissään omat kahvilapalvelut ja saniteettitilat. Sektorin sisällä kunkin seurueen väliin jätetään myös turvavälit. Saavuthan siis hyvissä ajoin paikalle, jotta mahdut yleisöön. Yhteensä osallistujia otetaan kahteen 50 hengen lohkoon, eli maksimissaan 100 henkilöä. Maksimiosallistujamäärän täytyttyä ei enempää osallistujia voida ottaa.
Seuraamme koronarajoituksia aktiivisesti ja toteutamme tapahtumamme järjestämisessä sen hetkistä alueellista koronaohjeistusta. Ethän tule tapahtumaan kipeänä, käytäthän kasvomaskia, säilytäthän koko tapahtuman ajan turvavälit kanssaihmisiin ja huolehdithan käsihygieniasta.
Elokuva: Illan leffana nähdään vuonna 2021 ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva Meren tuomat, jossa seurataan rantojen haravoijia, beachcombereita, jotka kulkevat rantaviivoja aarteita etsien. Merivirtaukset kuljettavat rannoille tavaraa. Jotkut rannat ovat täynnä hehkulamppuja, toiset valtaavat Lego-palikat tai muinaiset luut. Rannoilta löydettyjen esineiden kautta elokuva luo muotokuvan ihmisestä. Sen, mitä jätämme taaksemme, meri säilyttää ja sylkee tulevaisuuteen viestinä menneistä ajoista. Käsikirjoittanut ja ohjannut Anna Antsalo, tuottanut Tuffi Films oy.
Yhteistyössä: SATAKOLKYT-hanke, Helsingin kaupungin nuorisopalvelut, Nordic Ocean Watch Finland, Stadin kalajunnut, Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistys, Pop Up Kino Helsinki ja Tuffi Films oy.
Missä: Mustikkamaan ulkoilupuiston uimaranta, os. Mustikkamaanpolku 2, 00570 Helsinki / Mustikkamaan kesäteatteri, Mustikkamaankuja 1,
Miten perille: Paikan päälle pääsee kävelemällä Kalasatamasta Isoisän siltaa pitkin tai tulemalla suoraan Mustikkamaalle bussilla nro 16. Bussipysäkiltä on lyhyt kävelymatka hiekkatietä pitkin uimarannalle sekä Mustikkamaan kesäteatterille.
Esteettömyys: Neljä esteetöntä autopaikkaa ja saattoliikenteen pysähtymispaikka sijaitsevat pysäköintialueella noin 200 m uimarannasta. Uimarannalle johtaa hiekkapintainen kulkureitti, joka on tasainen ja riittävän leveä. Kulkureitillä suoraan saattoliikenteeltä on jyrkkä mäki. Uimarannalle voi saapua kolmesta suunnasta. Myös kesäteatterin varsinaiseen katsomoon on esteetön kulku tasaista hiekkatietä pitkin.