© John Nurmisen Säätiö
© John Nurmisen Säätiö

Tapahtumat

Lasten ja nuorten taidekeskus Annantalo

Ulla-Maija Alanen: Veden taju -näyttely

Taiteilija Ulla-Maija Alasen työskentelyssä taide ja luonnontiede kulkevat käsi kädessä ja taide toimii ikkunana ympäristökysymyksiin. Alasen työtä ohjaa huoli maapallon veden tilasta.

Veden taju on matka, joka virtaa näyttelypaikasta toiseen veden tavoin. Kokonaisuuteen liittyvät taide ja tiede, lasten tulkinnat ja ammattitaiteilijoiden työ. Ne kuuluvat yhteen sisällöllisesti – kaikissa tutkitaan vedenalaista elämää eri näkökulmista. Tarinat tulevat näkyviksi Annantalolla sekä galleriassa että pihalla audiovisuaalisessa Majakka-installaatiossa.

”Olen yli kymmenen vuoden aikana johdonmukaisesti sekä syventänyt että laajentanut pitkäjänteistä työtäni veden ja vesikasvien maailmassa. Tarkasteltuani veden maailmaa maisemallisesta mittakaavasta makrovalokuvaukseen olen sukeltanut aiheeseen syvemmälle ja alkanut kuvata mikroskoopeilla”, kertoo Alanen.

Toisen kerroksen galleria on muuntunut metsäjärveksi, jossa Ulla-Maija Alasen vedenalaiskasvit ympäröivät tilaan ripustettuja, lasten tekemiä mielikuvituksellisia planktonveistoksia. Sisällä tilassa soi säveltäjä-muusikko Maija Ruuskasen näyttelylle säveltämä, vedenalaisia ääniä soiva äänimaisema. Näyttelykokonaisuudessa ovat mukana Annantalon iltaryhmät Auringonpilkut, Sutinat, Taikasiveltimet, Palikka sekä Väriviikarit.

Yhteistyössä SYKE Merikeskus

Veden taju-näyttely on avoinna Annantalon alakerran toisen kerroksen galleriassa 28.8.2021 asti.

Näyttely on osa Helsinki Biennial Inspired -kokonaisuutta. Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen kuvataidetapahtuma, joka tuo korkeatasoisen nykytaiteen merelliseen Helsinkiin. Ensimmäinen biennaali järjestetään ainutlaatuisessa merellisessä ympäristössä, Vallisaaressa 12.6.–26.9.2021.

Annankatu 30, Helsinki
09:00 - 20:00
Lasten ja nuorten taidekeskus Annantalo
icon/accessibility Created with Sketch. Tapahtumaan on esteetön pääsy.
icon/fee Created with Sketch. Tapahtuma on ilmainen.