© John Nurmisen Säätiö
© John Nurmisen Säätiö

Ajankohtaista

Itämeripäivä 2020 polkaistiin käyntiin virtuaalisessa kick-offissa

Elokuun 27. päivänä järjestettävän Itämeripäivän valmistelut ovat jo pitkällä. Perjantain 24.4. virtuaalisessa kick-offissa saatiin lisätuulta purjeisiin kumppanien ja tukijoiden inspiroivien puheenvuorojen myötä. Osallistujat saivat kunnian kuulla puheenvuoron myös presidentti Tarja Haloselta.

Itämeripäivä, kuten moni muukin kuluvan vuoden tapahtuma, on ison haasteen edessä: koronaepidemian vuoksi ei ole varmuutta siitä, voidaanko live-yleisötapahtumia järjestää vielä elokuussa – saati koko vuonna. Tästä huolimatta Itämeripäivä toteutetaan muodossa tai toisessa. Livetoteutukseen nojaavien suunnitelmien varalle kehitetään parhaillaan virtuaalisia vaihtoehtoja.

Muun muassa näistä suunnitelmista kuultiin John Nurmisen Säätiön järjestämässä Itämeripäivän virtuaalisessa kick-off -tilaisuudessa. Tilaisuuteen oli kutsuttu 27.8.2020 järjestettävän Itämeripäivän kumppaneita ja osallistumisesta kiinnostuneita tahoja. Kuulolla oli tilaisuuden aikana noin 130 osallistujaa.

Kaksituntisen tilaisuuden juonsivat John Nurmisen Säätiön viestintäjohtaja Tuula Putkinen sekä terveysviestinnän ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen johtaja Annikka Koivu tapahtuman viestintäkumppani Cocommsilta.

Virtuaaliset ratkaisut työn alla, verkkosivut auki

Ensimmäisenä puhujana kuultiin John Nurmisen Säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardtia, joka esitteli Itämeripäivän taustaa, järjestelyjen tilannetta sekä vuoden 2020 tavoitteita mittareineen. Hän kertoi, että korona-ajan haasteiden edessä Itämeripäivän järjestelyitä on hidastamisen sijaan kiihdytetty: säätiö kumppaneineen työstää parhaillaan suunnitelmia sekä livetapahtuman että virtuaalisesti toteutettavan tapahtuman varalle. Myös naapurimaissa tapahtuma on otettu innolla vastaan, ja muun muassa Tallinna ja Pietari edistävät innolla omia tapahtumiaan.

Arrakoski-Engardt puhui myös siitä, kuinka on erityisen merkityksellistä tehdä Itämeripäivää vuonna, joka on koronaeristyksessä vietetyn ajan myötä avannut monen silmät meri- ja vesiympäristön virkistävälle vaikutukselle ja valtavalle arvolle. Hän painotti, että on tärkeää säilyttää tuo ympäristö hyvässä ellei entistä paremmassa kunnossa myös tuleville polville.

Seuraavana kuultiin Annikka Koivun esittely Itämeripäivän organisoimista kärkikampanjoista, jotka ovat tieteen ja taiteen äärelle vievä Käytä särkeä, Itämeren herkut kotien ja ravintoloiden lautasille tuova Itämerimenu, Itämeripäivän yhteiseen kastautumiseen tähtäävä Pulahdus, sekä Itämeri-aiheisia muistoja taltioiva Muistojen meri. Koivu kertoi, että kärkikampanjat ovat yksi hyvä tapa osallistua Itämeripäivään. Lisäksi niiden ulkopuolella voi ideoida ja järjestää muun yleisölle avoimen tapahtuman tai toteuttaa omalla porukalla jonkin teon Itämeren hyväksi. Koivu kertoi, että myös kärkikampanjoiden virtuaaliset toteutusvaihtoehdot ovat työn alla, ja sekä John Nurmisen Säätiö että Cocomms sparraavat mielellään kumppaneiden omia toteutusideoita eteenpäin.

Kärkikampanjoiden jälkeen luotiin ensivilkaisu Itämeripäivän juuri julkaistuihin verkkosivuihin, joita esitteli John Nurmisen Säätiön tiedottaja Oona Lavonsalo. Lavonsalo näytti, kuinka jokainen kumppani voi itse syöttää oman tapahtumansa tai tekonsa tiedot lomakkeilla, jotka löytyvät Ilmoita tapahtuma – ja Teot -sivuilta. Lavonsalo esitti myös toiveen, että jos organisaatio toivoo tapahtumansa näkyvän Tapahtumat-listauksessa suomen lisäksi ruotsin- tai englanninkielisellä sivulla, täytetään kielistä omat lomakkeet. Eikä kannata säikähtää, jos oma tapahtuma ei tule heti näkyviin Itämeripäivän verkkosivuille. Kaikki sisällöt käyvät läpi ennakkohyväksynnän, jonka jälkeen ne julkaistaan sivuilla. Tapahtumalistauksen hakuvaihtoehtoja päivitetään sitä mukaa, kun tapahtumia ja tekoja tulee lisää. Lavonsalo kehottikin lisäämään tapahtumia ja tekoja jo tässä vaiheessa huoletta, sillä niitä voidaan vielä myöhemmin muokata koronarajoitusten muutosten mukaan. Hän rohkaisi myös olemaan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostitse kaikissa askarruttavissa asioissa.

Inspiraatiota kumppaneilta kumppaneille

Säätiön ja projektityöryhmän esittelyjen lisäksi kick-offissa kuultiin lyhyet puheenvuorot kaiken kaikkiaan 14 Itämeripäivän kumppanilta ja tukijalta.

Näissä tietoiskuissa omista Itämeripäivän suunnitelmistaan kertoivat Tove Holm Turun ja Päivi Kippo-Edlund Helsingin kaupungilta, Asta Ekman Harakan luontokeskuksesta, Marianna Vento Wärtsilästä, Tapio Gustafsson Kalatalouden keskusliitosta, Wilhelmiina Ritala K-ryhmästä, Saara Lilja-Rothsten Vivace-kuoroyhdistyksestä, Anu Oksanen Vantaanjoen ja Helsingin seudun Vesiensuojeluyhdistyksestä, Suvi Pitkänen Leijona Cateringiltä, Karoliina Vilander Suomen Lions-liitto ry:stä ja Tomi Haapala uimahyppytapahtuma Døds Challenge Helsingistä. Puheenvuoron piti myös Itämeripäivänä esille nostettavan Muistojen meri -hankkeen puolesta Anni Kujala John Nurmisen Säätiöstä.

Ympäristöministeriön Maria Laamanen loi kumppaniosion alussa katsauksen Itämeren toimintaohjelmaan (HELCOM Baltic Sea Action Plan) ja kansallisen merenhoidon käynnissä olevaan päivittämistyöhön. Hän kertoi, että toimintaohjelman tavoitteena on koko Itämeren hyvä tila, johon ei Itämeren rannikkomaiden toimista huolimatta olla tavoiteajassa päästy. Vuonna 2021 julkaistaan uusi toimintasuunnitelma, jonka on tarkoitus olla entistä vaikuttavampi ja paremmin Itämeren ongelmiin pureutuva. Laamanen ilmaisi Ympäristöministeriön ja HELCOMin puolesta täyden tukensa Itämeripäivälle ja sanoi seuraavansa innolla, mitä se uudessa laajuudessaan pitää sisällään.

Kick-off -linjoille saatiin myös yllätysvieras, presidentti Tarja Halonen. Presidentti Halonen kertoi seuranneensa kick-offin antia innostuneena kotitoimistoltaan ja lähetti lämpimät terveisensä kaikille tapahtumassa mukana oleville. Hän kertoi aiemmasta yhteystyöstään John Nurmisen Säätiön kanssa sekä sanoi edistävänsä säätiön kanssa erästä Pietarin-yhteistyöhön liittyvää ideaa joko tämän tai ensi vuoden Itämeripäivää varten.

Itämeripäivän kick-offia vietettiin inspiroivissa merkeissä suuren osallistujajoukon voimin. Säätiön viestintäjohtaja Tuula Putkinen kiitti kaikkia osallistujia ja kehui ilmapiiriä, joka oli välitön ja innostunut etäyhteydestä huolimatta. Putkinen sanoi, että järjestelyt jatkuvat reippaalla meiningillä ja kehotti kaikkia Itämeripäivästä kiinnostuneita olemaan rohkeasti yhteydessä – mukaan ehtii vielä mainiosti omalla toteutuksella!

Lisätietoja