© John Nurmisen Säätiö
© John Nurmisen Säätiö

Ajankohtaista

Kevät on jo pitkällä ja Itämeripäivän valmistelut etenevät

Itämeripäivän kumppanikirje 1/2022

Hyvä Itämeripäivän kumppani!

Kevät etenee ja Itämeripäivää suunnitellaan aktiivisesti niin Suomessa kuin ulkomaillakin laajan kumppaniverkostomme avustamana. Ruotsissa Itämeripäivän aktiviteetteja koordinoi Race for the Baltic-järjestön Helene Isander. Virossa Itämeripäivää koordinoi tuttuun tapaan Suomen Viron-instituutti ja Suomen suurlähetystö. Suomessa Turun alueesta on vastuussa Turun Itämerihaasteen koordinaattori Tove Holm. Säätiöllä Itämeripäivää koordinoi tänä vuonna viestinnän harjoittelija Kiira Suoranta. Tavoitat meidät osoitteesta info@jnfoundation.fi.

Itämeripäivää viettämään ovat tervetulleita kaikki ja osallistumisen tyyli on vapaa. Viime vuonna mertamme juhlistamassa oli yli 220 tahoa ja erilaisia tekoja ja tapahtumia järjestettiin saman verran. Sen lisäksi, että Itämeripäivä levittäytyi ympäri Suomen Helsingistä Turkuun ja Haminasta Siikalatvaan, yhteensä 20 kaupunkiin niin sisämaassa kuin rannikollakin, juhlittiin päivää myös kansainvälisesti viidessä muussa Itämeren alueen maassa. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman yhteistyökumppaneitamme, joten suuri kiitos sekä viime vuonna mukana olleille että ensimmäistä kertaa Itämeripäivään osallistuville! Tehdään yhdessä tästä kaikkien aikojen Itämeripäivä.

Mitä seuraavaksi?

Viime elokuun jälkeen olemme järjestäneet työpajoja kotimaisille ja kansainvälisille toimijoille. Jos haluat palata tammikuun kick-off-tilaisuuden tunnelmiin, voit katsoa tallenteen tästä linkistä tai tutustua esityksiin täällä. Seuraava työpaja on suunnitteilla toukokuulle, tiedotamme tarkemmasta ajankohdasta hieman myöhemmin.

Jos ette ole vielä ilmoittautuneet Itämeripäivän kumppaniksi eivätkä organisaationne nimi ja logo löydy Itämeripäivän verkkosivuilta, voitte käydä tekemässä sen täältä. Jos suunnitelmanne ovat edenneet jo pitkälle, voitte ilmoittaa tapahtumanne tai tekonne Itämeripäivän verkkosivuilla. Ideoita ja inspiraatiota voi hakea kokoamastamme vinkkilistasta. Tänäkin vuonna on mahdollisuus osallistua myös John Nurmisen Säätiön valmiisiin Itämeripäivän kampanjoihin, jotka ovat kulttuurintäyteinen Itämerihetki, herkullinen Itämerimenu ja virkistävä Pulahdus.

Tänä vuonna olemme luoneet suljetun Facebook-ryhmän kumppaneille Itämeripäivän suunnittelua helpottamaan. Ryhmässä voi käydä yleistä keskustelua Itämeripäivästä, kysyä kysymyksiä ja esimerkiksi etsiä yhteistyökumppaneita Itämeripäivän tapahtuman toteuttamiseen. Kiireellisissä asioissa pyydämme ottamaan meihin yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info@jnfoundation.fi.

Uutiskirjeet ja Itämeripäivän verkkosivut ovat myös jatkossa pääasialliset viestintäkanavamme kumppaneillemme. Aiemmin ilmestyneet kumppanikirjeet löytyvät myös Itämeripäivän verkkosivuilta

Itämeripäivän verkkosivut ovat saatavilla viidellä kielellä:

Tutustu myös materiaalipankkiin, kumppaneiden Facebook-ryhmään ja Itämeripäivän tapahtuman suunnittelun tueksi kokoamaamme idealistaan!

Aurinkoista viikkoa ja kevättä toivottaen,

John Nurmisen Säätiön viestintätiimi

info(at)jnfoundation.fi

#itämeripäivä #balticseaday #östersjödagen